Työhyvinvointitilaisuudet

Inspiroivat valmennukset lisäävät työhyvinvointia pitkäkestoisesti.

Tavanomaisten luentojen sijasta tuotamme osallistavia valmennuksia hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Tavoitteena on oivalluttamisen kautta saada aikaan pitkäkestoisia hyötyjä yksilötasolla ja työyhteisössä. Fokuksessa ovat jokaisen omat vaikutusmahdollisuudet itsensä ja työyhteisönsä hyvinvoinnin edistämisessä.

Käsiteltäviä aiheita voivat olla esimerkiksi:

  • Myönteinen vuorovaikutus – Inspiroivaa energiaa työyhteisöön
  • Hyvästit stressille – Yksilölliset keinot hyvinvoinnin lisäämiseksi töissä ja vapaa-ajalla
  • Läsnäolotaidot työpaikalla – Fokusoimalla saadaan aikaan enemmän ja helpommin
  • Arki haltuun – Ajankäytön hallinnalla aikaa jää myös itsellesi
  • Tavoitteista totta – Parhaan toimintasuunnitelman tekeminen

Hinta: 2,5 tunnin valmennus koko tiimille/työhteisölle yhteensä 455 euroa + alv.

Laajan yhteistyöverkostomme avulla voimme toteuttaa teille toivomanne ohjelman vaikka koko päiväksi: retkeilyä, ohjattua liikuntaa, lajikokeiluja tai vaikka motivaatiota nostattavia kuntotestauksia!

Suunnitellaan yhdessä, millainen työhyvinvointitilaisuus tai tyky-/tyhy -päivä lisäisi juuri teidän yrityksenne henkilöstön hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteydenottolomakkeeseen »

Takaisin Toimiva työyhteisö -pääsivulle »


 

 

Olemme myös Facebookissa!